maanantai 28. helmikuuta 2011

Ruokakomeron täytettä?

Jaana, Chrisse, Outi ja Nanna himpun verran innokkaampina massailivat kuin allekirjoittanut mutta saatiin me paljon kaikenlaista tehtyä. Nämä tulppaanit esmes ja sitten ainakin kannuja, purjoja, leivoksia, kaakkuja ja tomaatteja. Kuvia varmaan kukaisenkin blogissa voi käydä tsekkailemassa. 

Sen sijaan kerhon talon ruokakomero edelleen ammottaa tyhjänä. On siellä yks täytekaakku ja läskinsiivuja....Pärjätköön sitten niillä jonkun aikaa!


Swapin aiheena oli 'pehmeä'. Nannan tekemän 1:1 :een pussukan sai Chrisse, mun villapaita meni Nannalle ja minä sain nuo ihanat Chrissen tekemät laukut!  

Seuraavan kerran rouwat kokoontuvatkin Chrissen  synttäreiden merkeissä vasta 19.3. Silloin aletaan tekemään kerhon taloon lastenhuonetta ja eteistä, joten matskuja sinne miettimään!

perjantai 18. helmikuuta 2011

Korjaus edelliseen!

Osanottajapulan vuoksi Pikku Rouwat kokoontuvat seuraavan kerran lauantaina 26.2.2011. Aloitellaan siinä yhden maissa, niin kaikki kerkiää paikalle!

Massaillaan siis viikon päästä!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Kutsu

Lauantai lähenee uhkaavaa vauhtia. Massailua olis tarjolla ja nyt jos koskaan olis Auliinankin hyvä olla paikalla!! Talon keittiöön tarttis massailla ruokia ja kovasti!

Jos saadaan populaatiota paikalle tarpeeksi, allekirjoittanut vetäsee siinä lonkalta pienen kukkien massailu -ohjaustuokion noihin kouluhommiin liittyen.

Mukaan tarvitaan

-massat ja muut vermeet 

-ruukkuja/kippoja/kappoja tai vaikka kannuja jos haluaa istuttaa niitä kukkia

Mulla on semmonen massailukirja, otan sen mukaan (jos muistan), niin saadaan taloon muutakin tehtyä kuin appelsiineja.

Kuka tulee? Mää ainakin!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Synttärihumua!

Pikku Rouwien lauantai oli tapahtumarikas. Eväsreppuun kokoontuivat Outi, Nanna, synttärisankari Jaana ja allekirjoittanut sekä piiitkän poissaollut Chrisse.

Jaanan synttäriä juhlitaan nousuviikolla, me juopastiin kaakkukaffit etukäteen ja tässä Jaanan saalis. Monenlaista tärkeää Tildan tupaan ;-D


Kuten synttäreillä ainakin, meidätkin lahjottiin. Saimme tulevan ystävänpäivän kunniaksi sydämelliset heijastimet. Värin valinta tuotti itse kullekin vaikeuksia mutta jokainen taisi saada omansa.

Sitten vielä oli swappi ennen varsinaiseen asiaan pääsyä. Jaanan heijastin meni Chrisselle, Nannan laatikossa olevat raastirauta, pisteli jne. Jaanalle, minä sain Chrissen tekemän sinisen kannun ja säkin, Outi sai mun tekemät keltaiset keittiötekstiilit ja Outin kannu ja harjasetti meni sitten vissiinni Nannalle. Meniköhän tuo nyt aivan oikein???


Varsinaisena asiana oli keittiörempan jatkaminen. Maalari (mie) ja laatoittajamestari (Jaana) kävivät laattioiden kimppuun ja tulos näkyy tässä. Salin lattia sai tumman värin, samoin makuuhuone, josta nyt ei näimmä olekaan kuvaa :(

Lelureppu sai uusia myyntiartikkeleita ja lisäksi maalia lattiaan. Innon väki pisti väliseinän kahvilan kanssa uusiksi ja nyt hienoista pariovista  pääsee Lelurepusta kahvilaan ihan hujauksessa!! 



Keittiöön asetettiin Liimiksen NinnanNunnan uuni ja hella. Nanna askarteli pöydän penkkeineen. Kyllä kelpaa tässä köökissä touhuta! Jotain astioita vissiin vielä pitää tehdä ettei mene aivan kannutaloksi.

Kahvilan lattia meni uusiksi myös. Vesivahinko seinillä vaatii vähintään uudet tapetit. Myös uusi myyntitiski on tilattu.

Tästä on hyvä jatkaa ensi kerralla!